Tätä brush embroidery-tekniikkaa on tehnyt mieli kokeilla jo pitkään ja vihdoinkin sain aikaiseksi sitä testata. Katselin malleja netistä hakusanalla brush embroidery cake ja embroidery wedding cake. Kakkuun tein sitten sellaisen oman kokeiluversion.

Tein suklaatäytekakkupohjan ja täytin sen mansikkasoseella, vadelmahillolla ja diplomaattikreemillä. Kakun päälle sivelin mansikkamarmeladia ja päällystin sokerikuorrutteella. Kuorrutetun kakun päälle tein kukkia pikeerillä pienissä osissa (pikeeri ei saa kuivua) ja kostetulla pensselillä harjasin pikeeriä varovasti terälehden keskustaa kohden. Pensseli ei saa olla liian märkä, muutoin kakku ja pikeeri kastuvat liikaa. Minulla oli käytössä aika huonot pensselit. Ne olivat joko liian pieniä tai isoja ja jäykkyyden kanssa oli myös ongelmia. Täytyisi muutenkin lähteä pensseliostoksille, vanhat ovat jo aikamoisessa kunnossa :D



Pikeerin olisi voinut myös värjätä, mutta tein tälläisen simppelin valkoisen. Toisaalta aika kiva, sopii talvikukiksi :D

Sivureunoissa oli opettelemista, että pikeerin pursotus pysyy oikealla linjalla.



Vähän kristallipulveria kimallusta antamaan Hymy

 

LISÄYS:

Kommenteissa mainittiin, että YouTubesta löytyy brush embroidery-tekniikasta video. Ainakin yhden löysin täältä.

Siinä kukat tehdään voikreemistä, joten pensseliä ei kastella kuten pikeerin kanssa työskennellessä.