Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
Kirjoittaja
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Mansikkamäki
01.07.2009 - 19:29

Sain tuttavalta ihanan tehtävän tehdä varsinaisen häälahjan pieneksi lisäksi pipareita onnelliselle hääparille. Tein kanelisen taikinan Ullan ohjeella täältä, sillä kaneli on rakkauden mauste. Hyvä ajatus ja piparit maistuivat hyviltä, mutta kaneli toikin odottamattomia ongelmia. Yleensä en tee ennen testaamattomia ratkaisuja, jos on joku tärkeä juttu, mutta en voinut aavistaa teelusikallisen kanelia vaikuttavan mitenkään. Ehkä kostealla säälläkin oli oma osuutensa.

Koristelu sujui ihan entiseen tapaan, mutta kauhukseni huomasin jo valmiiden pipareiden muuttuvan kellertäviksi, varsinkin reunoilta. Päättelin kanelin värjäävän kuorrutetta, sillä tätä ei ole aiemmin tapahtunut, ei edes kaakaopipareissa. Enää en ehtinyt kaikkia pipareita tehdä uusiksi, mutta tein pienen määrän vaaleaa murotaikinaa ja yöllä koristelin paistetut piparit valmiiksi. Kyllä harmitti, sillä varsinkin hääpiparit kuuluisi olla puhtaan valkoisia Otsan rypistys

Kuvissa keltaisuutta ei näy, mutta päivänvalossa huomaa värimuutokset toisissa pipareissa. Pahempia en edes kuvannut, vaan piparit päätyivät lasten syötäväksi. Tilaaja saa sitten päättää, mitä pipareita käyttää vai voiko niitä käyttää laisinkaan.

Häiden värisävyt ovat tummansininen, hopea ja valkoinen.

Hääpari sydänpipareista.

Rakkaus.

Yhdessä ikuisuuksiin :D

Hääparin etunimien kirjaimet J ja J.

Romantiikkaa.

Brush embroidery kakkupipari.

Mekko samaan tyyliin.

Tanssikenkä.

Kaikkia en yksittäin kuvannut, mutta tässä on koko satsi kuvattuna Hymy

 

30.06.2009 - 18:59

Tämän tein jo viime sunnuntaina kahvipöytään. Minulla oli vanha koulukaveri kylässä ja tiesin hänenkin pitävän kirsikoista. Nautimme kakkua vaniljajäätelön kera ja hyvin olisi sopinut kermavaahtokin tai vaniljakastike kakun lisukkeeksi :D

Kirsikka-suklaakakku (Kotilieden parhaat leivonnaiset)

150 g margariinia

2 dl fariinisokeria

2 kananmunaa

3 dl vehnäjauhoja

2 rkl tummaa kaakaojauhetta

(laitoin lisäksi 1 dl tummaa rouhittua suklaata)

2 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

500 g tuoreita kirsikoita

 

Koristeeksi: kirsikoita ja tomusokeria

 

1. Huuhtele kirsikat ja poista niistä kivet. Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon munat yksitellen koko ajan vatkaten.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan kevyesti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan (22 cm, minulla oli hieman isompi, joten paistoaika oli lyhyempi). Painele kirsikat kakkutaikinaan tasaisesti.

3. Paista 200 asteessa n.50-55 min (paistoin 45 min)

4. Anna kakun jäähtyä vuoassaan. Nosta kakku tarjoiluvadille ja ripottele pinnalle tomusokeria. Koristele kirsikoilla.

5. Kakusta saa 10-12 palaa ja se säilyy viileässä mehevänä 4-5 päivää.

 

Kakusta olisi saanut vieläkin maukkaamman marinoimalla kirsikat ennen käyttöä rommissa ta kirsikkaliköörissä. Ihan syötävää näinkin Silmänisku

 

 

28.06.2009 - 17:15

Ystäväni poika pääsi tänään ripille ja tein juhliin täytekakun. Toiveena oli väliin vadelmaa (laitoin vadelmahilloa+vadelmia), omenahilloa ja kermavaahtoa (vispikerma).

Kuorrutteeksi toivottiin kermavaahtoa (vispikerma) ja koristeeksi jotain yksinkertaista, ei kuitenkaan marjapäällystä, marsipaania tai perinteisiä rippikakkukoristeita. Koska ripille pääsyyn liittyy ehtoollinen ja ehtoollisviini valmistetaan rypäleistä, tein viiniköynnöksen kakun päälle.

Köynnösten tekoon käytin suklaata, viinirypäleitä ja sokerimassasta tehtyjä lehtiä. Ripottelin valkoista glitteriä sinne tänne pientä säihkettä antamaan :D

Lähikuvaa.

Onneksi olkoon, Saku!

 

27.06.2009 - 12:24

Sain tehtäväksi ensimmäisen baby shower-kakkuni tulevalle äidille Hymy

Kakusta toivottiin samantyyppistä kuin Ullan kakku täällä. Kokosin kakun kääretorttulevyista elmukelmulla vuorattuun Tupperin leivontakulhoon ja väleihin laitoin mustikkahilloa ja valkosuklaamoussea. Kakku sai olla jääkaapissa yön yli ja aamulla kippasin sen alustalle. Päällinen on marsipaania, ainoastaan paita ja silmät ovat sokerimassaa.

Odottavan äidin puin kesäiseen puseroon.

Hiukset yritin tehdä saajan hiusmallin mukaiseksi. Hampaat ovat pieniä, valkoisia nonparelleja. Huuliin piti vielä töpsöttää hieman kimalletta, mutta se unohtui kaikessa kiireessä.

Farkut.

Paljaat varpaat ja näköjään on yksi kukkanenkin tarttunut varpaanväliin :D

Nyt on aikamoista hoppua, joten vähälle on jäänyt netissä pyöriminen. Kiitos kuitenkin kaikille ahkerille kommentoijille. Kommentteja on aina hauska saada. Tulen myös mahdollisimman pian kyläilemään blogeissanne. Kesän ollessa parhaimmillaan, mitä aikaa muista hommista jää, vietetään se lasten kanssa vaikkapa rannalla :D

 

24.06.2009 - 18:20

Kesä on uusintojen aikaa näköjään myös leivonnan saralla :D Mansikoiden ollessa parhaimmillaan on kuitenkin edes kerran tehtävä näitä leivoksia. Tällä kertaa käytin appelsiinituorejuustoa, joka antoikin raikkaan maun. Suklaana käytin Fazerin sinistä+tummaa suklaata sekaisin. Koko ohje löytyy täältä.

Nyt minulla oli oikeat leivosvuoat (Sveico), jotka sain SLY-kierroksella, täällä.

Suklainen sydän Kieli ulkona

 

21.06.2009 - 15:09

Tein vielä illalla vieraille vohveleita jälkiruuaksi, kun kermavaahtoa, toffeeta ja marjoja jäi yli leivosten teosta Hymy

Vohvelit

3 kananmunaa

4 dl maitoa

1 dl kivennäisvettä

4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1/2 tl suolaa

1 tl vaniljasokeria

2 rkl sokeria

50-100 g voisulaa

 

1. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa rakenne rikki. Lisää neste.Sekoita kuivat aineet keskenään ja siiviöi ne nesteen sekaan sekoittaen taikinaa. Lisää lopuksi hieman jäähtynyt voisula.

2. Paista vohvelit vohveliraudalla kauniin vaaleanruskeiksi ja nauti :D

Voit laittaa vohveleiden päälle sokeria, hilloja, marjoja, kermavaahtoa tai vaikka syödä sellaisenaan. Tämän vohvelin päälle sipaisin hieman kondensoidusta maidosta tehtyä toffeeta ja pursotin kermavaahtoa. Raikkautta antaa vadelmat ja lakat.

 

20.06.2009 - 16:32

Bannoffeeta on tehty jo useammassakin blogissa ja myös eri variaatioina, milloin mansikkaisena ja milloin esim.vadelmaisena versiona. Meillä on juhannusvieraita ja heille tein samaan tyyliin tätä herkkua, mutta leivoksina eri täytteillä. Perusohje löytyy täältä.

Murskasin suklaadigestivekeksit, joihin lisäsin hieman sulatettua voita ja mehua. Koska en tehnyt yhtä kiinteää, leikattavaa torttua, ei rasvaa tarvinnut laittaa niin paljon. Kunhan keksit hieman pysyivät kasassa muffinssivuokien reunoilla. Keskelle pursotin kondensoidusta maidosta keitettyä toffeeta. Mansikkaisiin laitoin mansikkaa sisälle, vadelmilla koristelluihin vadelmia, keltaisilla sokerikukilla somistettuihin banaania ja oranssien kukkien alta löytyy lakkoja. Päälle pursotin Flora vispiä ja koristelin leivokset.

Mansikkaiset olivat suosituimpia.

Itse maistelin lakoilla täytettyä toffeeleivosta. Ah, lakkaa ja makeaa toffeeta, nam :D

Ensin ajattelin leipoa vuokiin ihan muroleivospohjat, mutta laiskuus iski sen verran, että käytin keksejä. Muffinsivuoat ovat aika heppoisia ja niihin on vaikea painella keksimuruseosta tiiviisti, mutta onnistui se näinkin :D

 

20.06.2009 - 15:24

Kokeilin tehdä sokerimassasta unikoita ja tässä ensimmäiset koekappaleet. Tein nämä jo aiemmin, mutta en kerinnyt kuvata kuin vasta nyt.

Kukat ovat sokerimassaa. Mustat unikonpilkut maalasin mustalla elintarvikevärillä. Heteet tein jälleen riisinuudelista ja sokerikuorrutteesta. Maalasin myös heteet mustalla ja heteen päät tummalla violetilla elintarvikevärillä.

Heteitä olisi pitänyt olla vielä enemmän per kukka, mutta ehkä sitten seuraaviin kukkiin jaksaa näpertää useammankin :D

Kukat ovat halkaisijaltaan 7-8 cm.

Teen näille kakkukukille oman kategorian, olivat ne sitten tehty mistä massasta tahansa.

 

19.06.2009 - 10:40

 

Iloiset juhannustoivotukset kaikille täältä Mansikkamäestä Nauru T:Ebe

 

17.06.2009 - 11:21

Tein syntymäpäiväsankarille, nuorelle neidille, Pokemon-kakun. Väliin toivottiin mansikkasosetta, ei hilloa. Kaveriksi laitoin tavallista kermavaahtoa ja toiseen väliin suklaakermavaahtoa. Pohjan kostutin Spritellä. Pursotukset ovat Flora vispiä.

Vähän lähempää Hymy

Isot kukat tein siten, että ensin kaulin levyksi keltaista sokerimassaa ja sen päälle punaista. Näin sain kaksivärisiä kukkia. Lisäksi keltainen ei näy niin voimakkaasti kakun päällä, jos kukka alkaa sulamaan päivän aikana. Samoin tein koristeen alustan kanssa, ensin valkoinen levy, jonka päälle kaulin marmoroidun oranssinsävyisen sokerimassalevyn. Varmuuden vuoksi pursotin kakun kermapinnan päälle, koristeen alle, valkosuklaata ja annoin sen jähmettyä ennen koristeen paikoilleen laittoa.

Ripottelin lisäksi oranssia glitteriä antamaan säihkettä kakkuun.

Paljon onnea synttärisankarille!

 

17.06.2009 - 11:15

Tämän Pokemonin tein pyynnöstä eräälle nuorelle neidille syntymäpäiväkakkuun. Arcanine on tulityypin Pokemon ja lisää tietoa löytyy täältä. Joissain kuvissa Arcaninen karvatupsut ovat keltaisemmat kuin Wikipedian kuvassa ja minusta tulityypille sopiikin sähäkämpi väritys.

Koriste ja kukat ovat sokerimassaa.

Kuva ylhäältäpäin.

 

15.06.2009 - 22:10

Viikonloppuna käväisin siskoillani, Maken sekä Mapen luona. Makelle vein kirsikka-suklaahyydykekakun, josta kyllä riitti useammallekin herkkusuulle :D

Viime kesänä tein hänelle tämän hyydykekakun, täällä. Nyt vuorossa oli Marien blogista, täältä, innoituksen saanut kirsikkainen hyydykekakku. Tein suklaakakkupohjan (rouhin taikinan sekaan vielä siskoltani saamaani shampanjatryffelisuklaata), jonka kostutin ja päälle ripottelin rommiaromilla ryyditetyt, pilkotut tuoreet kirsikanpalat. Mousseen laitoin 1 prk Flora vispiä, n.160-180 g sulatettua tummaa suklaata, 1 prk vaniljatuorejuustoa, 1/2 tl kanelia ja sokeria maun mukaan. Moussen hyydytin kolmella liivatelehdellä.

Koristeluun käytin vaahdotettua kermavaahtoa, valkosuklaalla koristeltuja kirsikoita ja suklaakiekosta pyöritettyjä suklaakierteitä. Suklaakiekko on kotoisin Sveitsistä, suuret kiitokset sinne Alpeille :D Samoja kiekkoja löytyy ja on tilattavissa Kakkukimaralta, täältä.

Ensin ajattelin tehdä reunaan suklaatransferilla reunuksen, mutta minusta kakku oli tälläisenään niin herkullisen näköinen, etten raaskinut peittää ihanien kirsikoiden ja suklaan liittoa.

Kaneli antoi sopivan säväyksen mousseen ja sopi erittäin hyvin kirsikoiden kanssa. Tämä kakku hävisi alta aikayksikön parempiin suihin :D

 

12.06.2009 - 19:25

Tänään saapui mukavaa postia, kesäkuun SLY-paketti. Laatikosta pompahti jälleen vaikka mitä kivaa :D

Laatikosta löytyi:

- Princess-mansikkateetä (ihanaa, tätä en ole ennen maistanutkaan :D )

- Marianne Crush-rouhetta (mansikka ja minttu, lyömätön yhdistelmä!)

- 3 levyä mansikka-jogurtti-täytesuklaata

- vaaleanpunainen koristelugeeli

- 3 Chupa Chups mansikkatikkaria (tytöt kiittävät :D )

- upea suklaatransferkuva (jipii, jipii, jipii Nauru)

- veikeä kakunpalapyyhe ? (tätä ei raaski edes avata, näyttää niin oikealta)

- terveiset Dumbo-kortissa

Suuret kiitokset Salaiselle Leivonta Ystävälleni! Paketti oli aivan ihana. Vielä on yksi kerta täynnä yllätyksia ja silloin paljastuu, ketä voin kiittää kaikista mukavista paketeista. Toivotan aurinkoisempaa kesäkuuta (täällä on ainakin satanut jo ihan riittävästi) ja odotellaan heinäkuun helteitä :D

 

12.06.2009 - 19:14

Vein jokin aika sitten vadelmaisen kääretortun, täällä,  tuttavalleni ja nyt hän tilasi viikonlopuksi samantyyppisen, mutta mansikkaisen. Lisäksi tein mukaan suolaiseksi syötäväksi vatruskoita.

 

Kääretortun väliin laitoin mansikkasosetta sekä kermavaahtoa+rouhittua Kalev-mansikkavalkosuklaata. Päällä tuoreita, suomalaisia mansikoita ja Flora Vispiä.

Vatruskoita tein 30 kpl. Ohje löytyy täältä.

 

11.06.2009 - 14:02

Minulta on muutaman kerran kyselty, millaisilla työvälineillä koristeita teen. Tähän laitoin esille tärkeimmät, mitä käytän. Jokainen tekijä löytää parhaiten sopivimmat itselle kokeilemalla ja tekemällä. Lisäksi omat mieltymykset vaikuttavat esim. muoteissa :D

Pieni kaulin on näppärä. Muovinen tai silikoninen olisi ehkä parempi, mutta tämäkin toimii ihan hyvin. Lastaa tarvitaan esim. ruusujen teossa ja pieni palettiveitsi on monessakin kohtaa kätevä. Sillä on helppo esim. siirtää pieniä kukkia muotoilualustalta kuivumaan muualla.

Askartelusaksilla tein esim. gerberoihin keskustoja. Keraamisia muotoilutikkuja minulla on kolme, mutta käytän lähinnä tuota sileää ja uraista tikkua terälehtien ohentamiseen ja poimuttamiseen. Askarteluun tarkoitettu pallopäinen  työväline (kohokuviokynä?) on monessa mukana. Sillä saa esim. jäljennettyä leivinpaperilta marsipaaniin maalattavan kuvan ilman, että leivinpaperi rikkoutuu niin helposti. Välineessä on kaksi erikokoista pallopäätä. Terävää askarteluveistä ei voi käyttää muovialustan päällä, mutta tarkoissa kulmaleikkauksissa se on oiva. Pinseteillä siirtelen sokerihelmet koristeisiin.

Pieniä marsipaaniveitsiä käytän sekä koristeiden teossa että pipareiden leikkaamisessa. Kaarevapäisellä välineellä saa vaikka hahmoille suun. Samaan tarkoitukseen käy halkaistu pilli. Vaaleansinisillä marsipaanityövälineillä ohennan kukkia ja muutenkin muotoilen terälehtiä. Pienellä koristelupyörällä saa tarkkoja paloja irti sekä marsipaanista että piparitaikinasta. Muotoilusieni on minulle yksi tärkeimmistä työvälineistä kukkien tekemisessä.

Tässä muoviset kukkamuottini. Lisäksi minulla on muutama metallinen ja tietysti tulee hyödynnettyä esim. piparimuotteja.

Koristeitakin on teon alla, mutta vielä niitä ei voi paljastaa :D

 

07.06.2009 - 15:23

Tänään on kummipoikani nimipäivä! Sopivasti hän ja hänen isosiskonsa ovat meillä kesäkylässä, joten tottakai nimpparikakkua piti leipoa. Kummipoikani (9 v) on tällä hetkellä hyvin kiinnostunut armeijan kalustosta, joten toiveena oli panssarivaunukakku. Kakun väliin toivottiin klassinen mansikka-kermavaahtoyhdistelmä :D

Tein kakun kahdesta eri osasta, jotka muotoilin paremmin panssarivaunua muistuttaviksi. Pehmeä kakku ei ole ihan helppoa saada pysymään muodossaan, varsinkin kun välissä ei ollut mitään liivateella jämäköitettyä täytettä. Päälle sipaisin kermavaahtoa, sillä kakku tuli heti syötäväksi, joten sokerikreemejä ei tarvittu.

Telaketjujen "raudat" pursotin Brunbergin tummasta suklaasta, koska se jähmettyy huoneenlämmössäkin. Tein vielä toiset pursotukset vasemmalla olevien pätkien päälle, mutta niistä en uutta kuvaa ottanut.

Telaketjujen pyörät tein dominoista (valedominoita :D, taisi olla Rainbown keksejä). Liimasin sokerikuorrutteella (tuubi) kaksi keksiä vastakkain ja toiseen puoleen liimasin kaulitusta levystä marsipaaniympyrän + käsin muotoillun pyörylän keskustaksi.

Vielä piti ottaa lisää vaihekuvia, mutta marsipaani oli jo pötköstä otettuna kuivahkoa ja koristelun kanssa tuli kiire, jotta saisin edes suhteellisin siististi kakut kuorrutettua. Päivämäärääkin pötköissä oli reilusti jäljellä, joten vanhuuttaan eivät kuivia olleet. Välillä marsipaani on liiankin löysää, mutta se harmi korjaantuu helpommin kuin tuo kuivahkon käsittely.

Panssivaunun tykki on tehty päällystämällä marsipaanilla suklainen kierrevohveli. Vohvelin sisään ja osittain siitä ulospäin törröttämään, tökkäsin puutikun tukea antamaan. Tikku olisi saanut olla vieläkin pidempi. Tykki oli kuitenkin aika raskas ja pehmeä kakku ei pysty sitä tukemaan. Ilman tukitikkua tykki olisi tuskin pysynyt ollenkaan.

Vielä lähikuvaa telaketjuista. Laitoin panssarivaunun viereen nuo suklaapalat, sitten marsipaanisuikale ja niiden päälle pyörät. Kiepautin toisen suikaleen päälle ja liimasin sokerikuorrutteella suklaapalat nauhaan kiinni. Näin telaketjut ovat ympäri pyörien.

Nimeä nimipäiväsankari ei kakkuun halunnut, mutta tässä toivottelen kummipojalleni:

Hyvää nimipäivää, Roope!


05.06.2009 - 15:05

Tämän tein tuttavan pyynnöstä ja sain sähköpostiini kuvan tietystä rekasta. Haasteen otin mielelläni vastaan, vaikka autojen ja muiden koneiden maalaus on minusta tosi vaikeaa. Tyylini on tehdä enemmänkin vesiväritöitä muistuttavia maalauksia ja tässä olisi ehkä saanut olla räväkämmät värit. No, ajattelin lisätä väriä, mutta miehenikin totesi, että parempi jättää maalaus tälläiseksi.

Lähikuvaa. Kuvaan haluttiin koko rekka, joten auton koko pieneni aika paljon. Kopin koko oli enää n.6x4 cm. Toisaalta kakkua syödessä jää rekka pidemmäksi aikaa näkösälle :D

 

04.06.2009 - 14:05

Bratz-nuket jatkavat suosiotaan pienten tyttöjen keskuudessa ja nyt oli tehtävänä tehdä kahteen kakkuun Bratz-koristeet. Malliksi sain sähköpostiini kuvan kakusta ja yllätys, yllätys, sieltä paljastui tutun näköinen kakku Sitruunamarengilta, täältä. Hauskaa oli vielä se, että kommenteissa olin jo aikoja sitten kysellyt lupaa matkia kakkua ja nyt se tuli viimein ajankohtaiseksi.

Matkaan lähtevät vain koristeet eli kakut tekee tilaaja itse. Asettelu ei ole siis lopullinen, vaan kukat ja koristeet löytävät paikkansa sitten valmiissa  kakussa. Kukkia voi vaihdella väreittäinkin mielensä mukaan, riippuen esim. kakunkuorrutteen väristä :D

Lilansävyinen Bratz. Kuva on maalattu marsipaanille. Koristeet ovat sokerimassaa.

Lähikuvaa maalauksesta.

Mekko henkarissa ja muutamia meikkejä.

Vaaleanpunaisissa sävyissä oleva Bratz.

Maalaus lähempää.

Pinkki mekko Hymy

Lehtiä taidan tehdä vielä muutaman lisää ja pari pientä ruusua, jos vain ehdin. Vaikka onhan tässäkin jo aika tavalla tilpehööriä. Kaikkia koristeita ei toki tarvitse kakun päälle laittaa. Parhaiten sen sitten näkee oikeassa kakussa:D

 

01.06.2009 - 11:17

Kiitokset kaikille osallistuneille! Monia ihania ehdotuksia "kakku"kukista tulikin. Osa sellaisia, joita on ollut mielessä tehdäkin, mutta myös kukkia, joita ei ole ajatellutkaan. Varmasti vielä usein tutkailen ehdotuksia ja nappailen sieltä ideoita :D

Arvontakoneen, tämä täällä, tulokset ovat seuraavat:

1.arvontavoitto kommentille:

Ruusumamma kirjoitti 25.05.2009 - 21:19
Onnittelut upealle blogille!!!! Ansiosta olet saanut suuren suosion!!! Ruusu is BEST!!! Vaikkakin sinun käsissäsi kukat saavat aivan uuden elämän!

2.arvontavoitto kommentille:

Leena V. kirjoitti 26.05.2009 - 09:03
Onnea Onnea Onnea!!! Ja pitkää ikää blogillesi! Olet ehdotonta kärkikastia!

Mielikukkani noin niin kun livenä on kalla, sitä löytyi jopa hääkimpustani aikoinaan. Ja olen niitä joskus tehnyt myös kakun päälle, valkoiset sokerimassa kallat ovat tehokkaan näköinen väriyhdistelmä salmiakkikinuskin päällä. Useimmiten kuitenkin itse tulee tehtyä gerberoita kakun päälle, koska ovat niin helppoja. Ruusuopinnot vielä hieman kesken... Orvokkeja olisi seuraavaksi tekolistallani.

Sinulta toivoisin ohjetta ainakin orkideoihin ja myös toiseen suosikkiini P.M.A. Tigerstedt alppiruusuun!

3.arvontavoitto kommentille:

Aatun äiti kirjoitti 28.05.2009 - 15:01
Onnea ihastuttavalle 2-vuotiaalle blogille! Kukkien teossa olet kyllä mestari, uskomattoman aidon näkösiä aina! Ite tykkään eniten tylsästi ruususta, mutta myös neilikat ja orkideat miellyttää silmää. Haluaisin opetella tekemään myös omena- ja kirsikkapuun kukkia..


Laittakaa sähköpostiini ebetys@luukku.com nimenne ja osoitteenne ja laittelen sitten teille postiin pienen paketin leivontatarvikkeita Nauru

Onnea voittajille ja toivotan kaikille virkistävää kesää  T:Ebe

30.05.2009 - 15:52

Minulla on ollut kaapissa Barbie-kakkunukke (siis sellainen jalaton, tikullinen nukke) odottamassa käyttöä, mutta tähän mennessä sille ei ole tarvetta ollut. Päätin tehdä omille lapsilleni kouluvuoden päättäjäiskakun ja siitä sitten syntyi Neiti Kesäheinä-kakku.

Nuken kukkaseppele on tehty sokerimassasta. Laitoin folion nuken päähän ja rakensin seppeleen siihen, jotta saan siitä oikean kokoisen.

Nuken yläosa puvusta on sokerimassaa. Takana on "napitus" nonparelleista.

Hameosan päällystin Dr. Oetkerin vihreällä marsipaanilla, johon sekoitin valkoista sokerimassaa ja hieman valkoista elintarvikeväriä. Tuosta Oetkerin marsipaanista en tykkää yhtään, aivan liian karkeaa, mutta käytin pötkön pois tälläiseen kotikakkuun :D

Hameeseen kokeilin SLY:ltä saamaani patchwork-muottia. Pikkuriikkisen liian ylös kuvio tuli, mutta menköön nyt tämän kerran. Kuvio kun täytyy painaa ennen kakun päällystämistä. Alareunaan tein valkoisesta sokerimassasta röyhelökaistaleita.

Kakun kokosin vuoraamalla kääretorttulevyllä sopivan kulhon (panettone-vuoka) ja sivelin päälle mansikkahilloa. Täytin kulhon moussella (1prk mansikka Marja-Pureeta, 1prk appelsiinituorejuustoa, 1 prk Flora vispiä, 4 liivatetta, sokeria ja mariannerouhetta n. desin verran) ja laitoin pohjaksi vielä kääretorttulevyä. Näitä muotokakkuja välillä ihmetellään, että mahtavatko olla edes hyviä, kun eivät edes kakuilta näytä. Tästä kakusta täytyy kyllä sanoa, että oli aivan mielettömän hyvää. Harvoin olen tyytyväinen tekeleisiini, mutta kerrankin sattui kosteus, makeus ja täytteen maku+pehmeys kohdalleen :D

 

Sivut
In English
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatun apajilla

Ahonlaita

á la Make - Ruokablogi

AnuLillin leivonnaiset

Arkiromantiikka 

Armin leivontanurkkaus

Baka baka liten kaka

Cake Dream

Cake heaven (uusi)

Cakesusan

Canelian keittiössä

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocoland

Chocomum

Edinan intohimot

Eeva`s Cookings 

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Elinan kokkailut

Ellikeittivellii  

Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Elämän kekkerit

Emerald city

Emmalien askartelua ja leivontaa

Enkulin kokeilut

Ewelynin

FantasIINA

Feetu (uusi)

GeBaRdin kädenjälki

Gottigott

Haagan herkut 

Haaveena Kahvila

Happy baking days

Hattulan pappilan...

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Hannan unelmia

Helin kakkuja

Helin leipomukset

Helinäkeijun nannat 

Helinää

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää

HerkkuHermo

Herkkuhetkiä 

HerkkuHovi

Herkku Härdelli

HerkkuKirppu

Herkkunotko (uusi)

Herkkupaloja

Herkkusuu

Herkkusuut

Hillopulla

Hukkapala

Huumorinkukka

Huvikumpu

Hyvän tuulen keittiössä (uusi)

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Ite tein

Jabakery

Jalanjäljillä (uusi)

Jauhot Suussa

Jojon cookbook

Jojon herkut

Jokapäiväistä leipää

JonnaKonna

Josemarian näpertelyt 

Jousimiehen kokkailut 

Juhlattaren kakkublogi

Justiinan juhlintaa

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kaarinan kakut

Kakku. (uusi)

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkujen taikaa

KakkuKatri

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkumaakari  

KakkuPulju

KaMillan Kakkuja

Kakunkuvatuksia ja prinsessoja!

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katjan keittiössä!

KatrinKakut

Kattila 

Kattimatikaisen kokkailut

Kaunista ja kotoisaa

Kaurislapsen kakkuja

Keittiö Itävallassa

Keittiön Hehku

Keittiön kauhu

Kermacaramelli (uusi)

Kermaruusu 

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa 

Kirsin keittiössä

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Koe_Keittiö

Koiruuksia ja kokkailua :)

Koivukuusi

Kokeileva keittiö

Kotileipuri

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kuun karkelot

Kyökkipiika Kati 

Käsin tehty

La Cocina Feliz

Larissan tohinat

Leipuri Hiivatti

Leipurimamma

Leivontaa á la Nora

Leivontaa ja muuta elämää (uusi)

LimePippuri

Lintsi luo

Little baby nothing..

Lumikin Luomus 

Maaritin kokkailut (uusi)

Maasikas

Maikkilin herkkukyökki

Maikkimaan leipuri

Maistuvat paistuvat

Makeaa kakun täydeltä 

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mambon keittiössä

Mamman Maidoton Marjapiiras

Mamman Unelma

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

MarinKyökki (uusi)

Marjan leipomukset ym.

Marsan kakut

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat 

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut (uusi)

Mint Chocolate

Minun tekeleeni

Mistä on pienet tytöt tehty

Mitä leivon tänään

Mmmakiaa

Momma´s Little Bakery

Mrs Bucketin keitoksia

MukaEllen (uusi)

Mymmelin ja Hemulin keittiössä

Namnami. (uusi)

Neiti Näpertäjä

Ninan leipomukset

Ninnulin leipomuksia 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nokke kokkaa!

Nuuskamuikkunen

Nyytin herkkuja..

Oikosulku söheltää

Ojoistenmutka

Pampuliinan perhe

Pannu kuumana

Pannut porisee

Pappilan hätävara kokkaa

Pastel (uusi)

Pata & kattila

Perilla's

Perjantairesepti 

Perunamaa

Piece of Cake (uusi)

Piece of  Cake?

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut 

Piipan Keittiöstä

Piirakkapuoti

Pikkukuu

PinkMaman LeivontaGalleria

Pionilaakso

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä

Pistin parastani

Pohjatuulen paistokset 

Pohjosen eukot

Prinsessan keittiössä 

PrinsessaVivianin keittiössä 

Pullahiiren leivontanurkka

Päitsylin päähänpistot

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Revonpiha

Rockin` cakes 

Rouva Herkkusuu

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruokaleenan keittiö (uusi)

Ruusumamma

RuuSusa

Sannan Sotkut

Sarin kakku ja ruokablogi

Sarin Kakkutupa (uusi)

Satulin kokeilut

Sekasoppa

Siiliparatiisi

Sillä sipuli

Sinisiipi

Sirkun sekotukset

Sitruunamarenki

Sitruunaruoho

Sitä sun tätä

Sitä sun tätä (sulle)

Smalpan kokkaukset

Sohvin kyökki

Sokerihelmi

Sokerihiiri

Sokeriperhosen kakut

Sokerisiirappi (uusi)

Sugar

Sugar Mama (uusi)

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaasisko

Suklaatia (uusi)

Suolaa&Sokeria

Super-Loora

Sweet and Salty

SweetCake

Tahmatassu 

Taikinan taikaa

TaikinaTaivas

Taikinaterapiaa

Takkukakku

Tammikuu

Tanjan keittokomerossa

Tarjan kyökissä

TastyCake

Terhin keittiössä

Tiffanyn keittiö

Tiia taiteilee

Tiikerin kakkuja

Tiipun suussa sulavaa 

Tiitiäisen blogi

TITAN kakkuja

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut

Tuon Taivaallista (uusi)

Tuulen puuska

Tuuli-tukan kakkuja

Tärpätti

Vaahteran luomukset

Vallan makeeta

Vaniljakreemiä&Mansikkamarmeladia

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viljonkan Leipomuksia

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia 

Voikunkivamaailma

Welmuilua

Älä tule paha kakku...

Örkin leivonta

Kylässä